Tulin juuri pojan kanssa ulkoa. On kovin pimeää, pieni pakkanen toki piristää ja onneksi on ollut kuivaa. Mutta pimeys, tämä ainainen pimeys, tai siltä se tuntuu.

Ei, pimeä ei ole minua varten. Aamuni alkavat runsaalla määrällä keinovaloa, että saisin koneen edes jotenkin liikkeelle, kyllä se yleensä siitä helpottuu.. ehkä ne ovatkin nämä illat ne kaikkein vaikeimmat. Kynttilöitä on ihana poltella ja niitä täytyykin hankkia rutkasti lisää. Syksy ja talvi saavat mielen hieman melankoliseksi, liekö se tällaisen tunteellisen ihmisen kirous sekin, vai täytyykö sitä kuitenkaan painaa aina sata lasissa? Siitä olen saanut huomautuksia erinäisiltä tahoilta viimepäivinä. No ei kyllä tarvitse, se on totta. Pitäisi oppia nauttimaan ihan vaan olemisesta, sallia itselleen rauhallinen mieli ja tekemättömyys.

Osaltaan tämä melankolisuus ja voimattomuus voi johtua myös keskeneräisistä suurista asioista elämässäni joille en voi mitään tällä hetkellä. Tänään minusta  tuntui kuin oloni olisi ottanut takapakkia. Päässäni viriää paljon ajatuksia, mutta en saa tehdyksi mitään. Olen huomannut, että nyt kaikkea on vähän liikaakin, lamaannun kaikkien tehtävien ja pakkojen edessä, olen alkanut taas tehdä vain kaikkein välttämättömimmän ja minulla ei ole energiaa töiden jälkeen tehdä mitään, jos minun ei ole aivan pakko. Keskustelimme eilen töissä juuri tästä aiheesta, hälytyskellojen pitäisi soida jos ei vapaalla jaksa tehdä mitään, silloin ei jaksa kuulemma töissäkään. minä puserran ja annan töihin kaikkeni ja heti kun suljen oven takanani iskee valtava väsymys. Pitäisi oppia hölläämään hieman ja jakamaan energiaa tasaisemmin, tämä taitaa olla juuri sitä paljon puhuttua kynttilän polttamista molemmista päistä. Hmm.. jään miettimään minkälaiisin kompromisseihin voisin päästä itseni kanssa, töissä löysäily ei vaan ole minua varten. Asian tiedostaminenkin jo lienee plussaa.

Iloitsen sinusta ja minusta. Iloitsen yhteisestä tähtitaivaasta yllämme. Suuret tunteet valtaavat sydämeni ja lämmittävät mieleni. Käteni hamuaa kättäsi ja janoaa kosketustasi. Ollaan hetki tässä, sinä siinä ja minä tässä - toistemme lämmön läheisyydessä. Olet ainoa ihminen joka on nähnyt sisääni, nähnyt haavani ja sisimpäni hymyilevien kasvojen läpi. Emme tarvitse sanoja - vain katse riittää riisumaan toisen kahleista. Kuljetaan hetki hetkeltä eteenpäin, askel askeleelta - varovasti maata tunnustellen, meillä ei ole kiire mihinkään - hoen sinulle usein, ehkä liiankin usein, mutta sanot, että ymmärrät minua. Olet antanut aikaa ja ymmärrystä, olen niin kiitollinen siitä, että tuet minua ilman vaatimuksia - olet ollut rinnallani hyvinä ja huonoina päivinä, tarjonnut lohduttavan sylin silloin kun minusta tuntuu pahalta.