No niin. Päätin perustaa Blogin joka on syntynyt tarpeesta purkaa asioista joista en voi tai en pysty tai halua kertoa kaikille tuntemilleni ihmisille. Kyllä, sairastan masennusta ja koin tarpeen kirjoittaa tuntemuksistani, jos kirjoittamisella olisi tervehdyttävä vaikutus. Tietenkin joskus joku kommentti siellä täällä voisi piristää tai ajaa vertaistuen asemaa.

Tämän yhteiskunnan trendiin kuuluu julkkismasennukset, se on kuitenkin hyvin kaukana todellisuudesta. Muutaman lehden numeron verran kerrotaan kuinka julkkis lähti masennusta potemaan eteleän aurinkoon, mökille tai muuten vaan lukkiutui pirttiinsä muutamaksi kuukaudeksi ja sitten kaikki on taas hyvin, uusi rakas löytynyt jne. Tämä on pitkä prosessi johon kuuluu ylä ja alamäkiä normaalia elämää enemmän. Tai ainkin tunnetaso kiitää kuin parhainkin vuoristorata, ainoa ero on siinä, että et voi tietää, koska tämä kiitävä vuoristoradan vaunu pysähtyy. Se on matka, johon sinulla itselläsi on hyvin vähän jos ollenkaan resursseja vaikuttaa.

Sairastumisen syy on mysteeri. Minulla on tapana tehdä omat diagnoosini aina tuntemuksistani ja alkuun pidinkin itseäni työuupuneena reilun vuoden, kunnes reuma-arvot kohosivat... noo sinähän se syy on minulla on reuma, no ei ollutkaan. No entä kulumaa selkärangassa? se on todellinen vaiva, mutta äityi kuitenkin pahemmaksi muista, silloin tunnistamattomista syistä. papa koe näytti esiasteen syöpää, no siinä oli vastaus sitten väsymiseen, tunteiden heitteleyyn, pahoinvointiin, kurkun ahdisukseen, lämpöilyyn ja hiustenlähtöön. Ei, ei niin kuitenkaan.. no mikä ihme tämä sitten on... vaihdevuodet?... hikoilin hirveästi (lähinnä oikea kainalo vuoti kuin seula) ja oloni oli hervoton, työt tuntuivat suoritukselta ja huomasin, että olin aina teennäinen.. siispä vaihdevuodet alkaneet kolmenkympin kriisin kanssa samaan syssyyn. Eipä sekään... heräsin yöllä siihen, että polvet, nilkat ja lonkat olivat kuin tulessa, ei auttanut muu kuin mennä lääkäriin: Mitä tämä nyt sitten taas on -ajattelin... nyt valitin jo väsymistä ainaisiin kipuihin, särkyihin ja kolotuksiin. Itkuherkkäkin minusta oli tullut, lääkärin diagnoosi Fibromyalgia. Ok, söin purkin näitä lääkkeitä ja lopetin. Olin kyllä ihmetellyt, että purkin kyljessä lukee Masennuslääke! Mitä ei mulla sellaista voi olla. Hirvee häpeä. Kielsin tämän vaihtoehdon, mutta kyllä se ajatus jäi kummittelemaan, tässä vaiheessa olin elänyt oireitani jo toista vuotta... kyllä minulla on masennus ja nyttemmin diagnosoitu. Lääkkeet hain eilen, resepti oli kaapissa ensin 3kk, että jos vielä voisin kuitenkin kokea parantumisen ilman niitä.. niin kauan kun henki minussa virtaa, enkä ole itsetuhoinen kaikki kääntyy parhaaksi.. näin tosiaan ajattelin, kunnes totesin, että tilani on kuukausi kuukaudelta huonontunut, vuoristoradan hetkellisiä  "parempia hetkiä" lukuunottamatta, jos niitä hetkiä voi paremmiksi kutsua... se parempi hetki voi olla sellainen, että saan olla hetken yksin ja mikään ei vituta.. ahdistus kuitenkin on ja alakulo seurana, niistä ei juurikaan pääse, parempinakaan hetkinä. Minulla siis ei ole vaihtoehtoa lääkkeiden oton suhteen.

Toivottavasti lukijat pysyvät kuitenkin jutuissani mukana, koska se on myös tämän masennuksen yksi ilmiö, että on hankalaa jäsentää kertomaansa selkeään muotoon. Siitä sain tuntumaa oikein kunnolla aloittaessani viime syksynä opiskelut, kun tentissä tein alati kirjoitusvirheitä, joitakin kirjaimia en meinannut edes saada kirjoitettua. Se oli aika hurja kokemus, pelkäsin jo menettäväni kokonaan kirjoitustaitoni, onneksi se on jotensakin palautunut.  Tässä olotilassa opiskelu on enemmän kuin tuskaa ja tehtäviä kertyy enkä saa niihin tartuttua. Mutta näistä asioista tuonnempana paremmalla ajalla, nyt päikkäreille!