En tajua mistä toi ukko on taas kuin pärsiisiin ammuttu karhu. Tossa meni muutama viikko ihan jees, ja tuntuikin, että asiat ehkä joskus voisi mennä hyvinkin ja yhteinen sävel voisi löytyä. Mutta EI. Mua riepoo ihan kympillä ja stressi nostaa taas päätään. Tänään on taas jurppinut selkää ja se johtuu ihan vaan stressistä, että kiitos vaan aviopuolisolleni tästä henkisestä kärsimyksestä!

En vaan oikeesti tajua, kuinka joku voi olla niin keskenkasvuinen, että ei ymmärrä toisen kärsimystä. Se varmaan kuvittelee, että mä esitän... ja sitäpä ajatusta hän väläytteleekin. Muutamanvuoden ehdin sille sanoon, että jos ei meininki muutu niin mä sairastun tästä meidän sairaasta henkisestä väkivaltaisesta suhteesta. Ja niinhän siinä sitten on käynyt. Hän v-tuilee ja ivaa ja heittelee ihmeellisiä ärsyttäviä kommentteja. Sana hänellä on kyllä hallussa, ei käy kieltäminen ja minä ajaudun aina vähintään hermoraunion partaalle.

Yksikin kommentti tänään oli tosi vihamielisesti, että:" Et sitten vittu lähde aamulla mihinkään autolla, kun mä tartten sitä" jee, jee. Käytän autoo ehkä 2 kertaa kuussa hänen armollisella luvallaan (sairasta), sitten hän bongasi jonkun kurssin netistä ja sanoi, että menee sinne sunnuntaina. Ja maanantaista alkaen hän ramppaa seuraavat kaksi viikko helsingissä. Eipä tartte miettiä, että mitä sitä seuraavat kaksi viikkoa tekisi.

Ei muuten, mutta mua ärsyttää tuollainen epätasa-arvoinen kohtelu ja se, että hänen menojensa mukaan eletään. Asioista voisi minun mielestäni sopia. Lisäksi minulle tulee tunne, että minun menoni eivät ole missään arvossa, koska se on aina minun päänvaivani järjestää lastenhoidot sun muut. Ja, jos vaikka kuljenkin lasten kanssa niin minähän tietenkin kuljen bussilla ja kävellen ja herra posottaa autolla. Eniten se joskus otti päähän kun tein työtä ja tein yhdeksäntunnin päiviä, jos pääsin ysiltä niin bussini lähti 21.50 ja olin kotona n. 22.30. Autolla olisin ollut huomattavasti aikaisemmin. Aamuun taas mentäessä joudun heräämään kuudelta, että saan lapset puettua ja vietyä (kävellen tietenkin) hoitoon ja kouluun ja siitä sitten itse bussilla itse yhdeksäksi. Kumppanini kun ei voi kulkea bussilla, vaikka menisi ovelta ovelle.

Eniten minua ihmetyttää se, että kuinka taitava hän on aina kääntämään kaiken minun syykseni. Oli eripura sitten mistä tahansa niin syy on minussa. Ja ne hänen heittonsakin ovat ihan utopistisia, mutta hänelle ei pysty lataamaan takaisin, koska sieltä tykitetään entistä lujempaa ja häviäjähän on jo päätetty ennen aloitusta ja se olen: Minä.

Nyt oli pakko päästellä höyryjä... ei edelleenkään ole ollut aikuista seuraa. Enkä ole jaksanut kenellekään soittaakaan. BLAAAAAAAAH. Minun on usein pitänytkin ottaa täällä puheeksi suhteeni ja sen karikot eli meidän arki. Mutta suljen vaan koko roskan pois mielestäni, niin paljon se sattuu.

Mutta kohdistuisipa se viha vain minuun, mutta poikani saa reilusti myös oman osansa. Jos olen poissa, niin poikani täytyy olla joko pihalla tai huoneessaan. Hän ei saa olla missään yleisessä tilassa M:komentaa heti huoneeseen, meenny siitä jaloista pyörimästä, tai karjasee vaan että huoneesees.. ohi kävellessä jopa tuuppasee poikaa, että huoneesees siitä kun olisit jo. Ruokaa poika ei myöskään saa, jos en ole paikalla..m:haukkuu poikaa myös idiootiksi ja tyhmäksi. Minulla on niin suuri stressi ja huoli lapseni hyvinvoinnista... hänen käytöksensä kielii myös, että tasapaino alkaa olla kaukana.. en voi sallia sitä, että lapseni elämä murretaan omani mukana. Voi kuinka monet riidat lapseni puolustaminen on aiheuttanut ja silti tämä narsistinen ihminen on saanut minulle tunteen, että vika on minussa.. hänhän ei tee mitään väärää! ja kuinka hän osaakaan sen taidon, että oikeasti alan epäillä itseäni, että sanon turhasta...Mutta silti.. minun lastani ei laiminlyödä! Poikani kärsii ja minusta tuntuu, että katselen sallien vaan sivusta.. vaikka kuinka olen suuttunut ja huutanut miehelleni siitä, että lastani ei noin kohdella, yrittäen puolustaa heikompaa.. tuntuu, että sallin kohtelun, koska sanomisellani ei ole vaikutusta ja seuraava kerta on jo taas huomenna.. ei tämä ei vaan voi jatkua näin...

vihaan sinua ja sitä mitä teet minulle ja lapselleni