Aamu on lähtenyt käyntiin kismitellen. Kahvia koneeseen ja yrittäs heräillä tähän päivään. Koiralle pitää lähteä kaupungista hakemaan nappuloita ja sitten tapaan maikan opinnäytetyön merkeissä, olen ihan kohtalaisesti saanut aikaiseksi, vaikka työtä se vielä varmasti vaatii. No sitä varten otin viikn töistä palkatonta, mukava tietty näin joulun alla tehdä tällaisia siirtoja, mutta jos ei ole vaihtoehtoja. Koulu on saatava päätökseen ja näin pystyn käyttämään kaikki voimavarani vain ja ainoastaan työhön. Tuomio tosin hieman jännittää.

Jouluksi en valmistu mitenkään, mutta toivoisin, että keväällä se olisi mahdollista! Ja jos työt jatkuvat paikassa jossa nyt olen töissä, otan taatusti viikon PALKALLISTA lomaa ja käytän sen ajan vain ja ainoastaan itseeni! Olisi ihana lähteä kotikaupungista jonnekin muualle, mielellään vaikka pohjoiseen.. kamera messiin ja menoksi. Haaveita pitää olla ja onneksi niitä on!

Jännittää jättää tuo meidän vajaa vuoden ikäinen koiruli kotiin nyt kaupunkireissun ajaksi - on saanut valituksia päivällisistä haukunnoistaan. Saattaapi kiljua täällä kuulemma 2-3h putkeenkin. Ymmärrän naapureiden kireyden asian suhteen, koska tuolla meidän koirulilla on sangen kimakka ääni, muistuttanee palovaroitinta lähinnä. Muuten kun kaikki olemme paikalla ei koiruus juurikaan hauku, siksi isännöitsijän viesti tuli pienoisena yllätyksenä, vaikka toki olin vähän etiäisenä uumoillut, että näinköhän nätisti meitä päivät kotona yksinään odottelee. Tänään päätin kokeilla naapurini ehdotusta, että suljen koiran makuhuoneeseen, olisi siten vähän pienenpi reviiri vartioitavana. Musiikkia ja vesikuppi kaveriksi, niin ja oma peti. Täytyisi ostaa varmaan joku nauhuri, jotta voisi koiran elämää kuunnella myöhemmin, no josko nuo valveutuneet naapurit jakaisivat tiedon kanssani. Toivon, että koiruus oppisi tavoille, ettei siitä tarvitsisi luopua.Muuten kun on aivan ihana ja hyvä luonteinen tapaus!

Tulin juuri pojan kanssa ulkoa. On kovin pimeää, pieni pakkanen toki piristää ja onneksi on ollut kuivaa. Mutta pimeys, tämä ainainen pimeys, tai siltä se tuntuu.

Ei, pimeä ei ole minua varten. Aamuni alkavat runsaalla määrällä keinovaloa, että saisin koneen edes jotenkin liikkeelle, kyllä se yleensä siitä helpottuu.. ehkä ne ovatkin nämä illat ne kaikkein vaikeimmat. Kynttilöitä on ihana poltella ja niitä täytyykin hankkia rutkasti lisää. Syksy ja talvi saavat mielen hieman melankoliseksi, liekö se tällaisen tunteellisen ihmisen kirous sekin, vai täytyykö sitä kuitenkaan painaa aina sata lasissa? Siitä olen saanut huomautuksia erinäisiltä tahoilta viimepäivinä. No ei kyllä tarvitse, se on totta. Pitäisi oppia nauttimaan ihan vaan olemisesta, sallia itselleen rauhallinen mieli ja tekemättömyys.

Osaltaan tämä melankolisuus ja voimattomuus voi johtua myös keskeneräisistä suurista asioista elämässäni joille en voi mitään tällä hetkellä. Tänään minusta  tuntui kuin oloni olisi ottanut takapakkia. Päässäni viriää paljon ajatuksia, mutta en saa tehdyksi mitään. Olen huomannut, että nyt kaikkea on vähän liikaakin, lamaannun kaikkien tehtävien ja pakkojen edessä, olen alkanut taas tehdä vain kaikkein välttämättömimmän ja minulla ei ole energiaa töiden jälkeen tehdä mitään, jos minun ei ole aivan pakko. Keskustelimme eilen töissä juuri tästä aiheesta, hälytyskellojen pitäisi soida jos ei vapaalla jaksa tehdä mitään, silloin ei jaksa kuulemma töissäkään. minä puserran ja annan töihin kaikkeni ja heti kun suljen oven takanani iskee valtava väsymys. Pitäisi oppia hölläämään hieman ja jakamaan energiaa tasaisemmin, tämä taitaa olla juuri sitä paljon puhuttua kynttilän polttamista molemmista päistä. Hmm.. jään miettimään minkälaiisin kompromisseihin voisin päästä itseni kanssa, töissä löysäily ei vaan ole minua varten. Asian tiedostaminenkin jo lienee plussaa.

Iloitsen sinusta ja minusta. Iloitsen yhteisestä tähtitaivaasta yllämme. Suuret tunteet valtaavat sydämeni ja lämmittävät mieleni. Käteni hamuaa kättäsi ja janoaa kosketustasi. Ollaan hetki tässä, sinä siinä ja minä tässä - toistemme lämmön läheisyydessä. Olet ainoa ihminen joka on nähnyt sisääni, nähnyt haavani ja sisimpäni hymyilevien kasvojen läpi. Emme tarvitse sanoja - vain katse riittää riisumaan toisen kahleista. Kuljetaan hetki hetkeltä eteenpäin, askel askeleelta - varovasti maata tunnustellen, meillä ei ole kiire mihinkään - hoen sinulle usein, ehkä liiankin usein, mutta sanot, että ymmärrät minua. Olet antanut aikaa ja ymmärrystä, olen niin kiitollinen siitä, että tuet minua ilman vaatimuksia - olet ollut rinnallani hyvinä ja huonoina päivinä, tarjonnut lohduttavan sylin silloin kun minusta tuntuu pahalta.

 

 

 

 

 

Tuli yllättäin mieleeni tämä blogi jota en ole aikoihin päivitellyt saati muistanut edes tämän olemassaoloa. Nyt kun sain salasanan pinnisteltyä aivojen sopukoista takaisin mieleeni päätin naputella muutaman sanasen.

Oli mielenkiintoista lukea paloja menneisyydestä ja samalla miettiä tätä matkaa ensimmäisestä postauksesta tähän päivään. Suhteellisen lyhyeen aikaan mahtuu paljon. Ja se mikä siinä ei ole järin miellyttävää on se, että ne asiat mitä tähän matkaan mahtuu ei ole kovin iloisia asioita ja ovat kuluttaneet minua sisältä melkoisen paljon. Hyveekseni voisin lukea kuitenkin sen, että osaan katsoa tulevaisuuteen ja nauttia elämän pienistä asioista, nuo taidot kun jokunen vuosi sitten oli kadonneet minusta.. jotain olen siis saanut takaisinkin, vaikka joskus ne tuntuvatkin vain halvalta lohdulta. Mutta nyt menen nauttimaan sunnuntai-illan Ratulasta se luettakoot elämän pieneksi iloksi :)

 

 

kiitos kannustavasta kommentista. Tämä alkaa jo tuntua sirkukselta. Nyt mulla ei olekaan aikeistani huolimatta energiaa purkaa tapahtumista, mutta show on samaa kuin edellä ja lisäksi valheita satelee enemmän kuin osasin uskoakaan. Eksä kaivaa tulitikulla nyt kaiken möhnän mitä vaan tästä tilanteesta irti saa. Mutta mitäpä sitä voi uskoa hieman epätasapainoiselta narsistilta. Mitä enemmän minä heikkenen sitä enemmän hän vahvistuu ja saa voimaa.

Tänään oli tytön huoltajuusasian käsittelyä. Aika rankka päivä. Taas sai kuula skeidaa suut ja korvat täyteen. Kaikkeen sitä ihminen pystyy. Luulen, että eksällä on tarkoituksenaan hakea yksinhuoltajuutta vain sillä perusteella, että pystyisi minut kumittamaan ennenkaikkea omasta elämästään paremmin pois samalla saisi tehtyä kiusaa saadessaan tytön itselleen ja vähän enemmän vielä rahaa. Rahahan tässä on taka-ajatuksena varmaankin. Koska hän elää kädestä suuhun periaatteella. Itse olen päättänyt jättää skeidan puhumisen, koska mulla on mun mielestäni ihan tarpeeksi myös faktaan perustuvia tosiasioita.. ja mä olen maailman huonoin ihminen valehtelemaan. Tämän miehen toimintaperiaatteet kuitenkaan tuskin näyttävät kovin valoisilta asioittemme käsittelijöiden silmissä. En jaksa ainakaan uskoa. Sellaista överiksi vetämistä oli havaittavissa. Lisäksi hän latasi pöytään minulle kuuluvaa postia jotka ovat menneet entiseen osoitteeseen eli eksäni kotiin. Hän oli avannut postit ja päättänyt pitää nämä lappuset todistusaineistona, minä sain lievän sätkyn, että hän on avannut minulle kuuluvaa postia ja päättänyt vielä ne muka pitääkin ja käyttää minua vastaan, totesin hänelle, että tuo on rikos! Uskomatonta! Asian käsittelijätkin olivat silmät pyöreänä ja kehottivat antamaan postit minulle.. nikotellen hän antoi ensin yhden ja tivatessani toista hetken hän antoi myös sen. En tiedä kuinka likaista tästä pelistä vielä tuleekaan, mutta odotan vähintään yhtä kaatopaikallista lokaa niskaani... hän kyllä ansaitsee diplomin osatessaa manipuloida ja käyttää energiaansa toisen mustamaalaamiseen. Hän taitaa tietää sen, että hän saa uuvutettua näin toimiessaan toista. Mutta minä en anna periksi..

Nyt mulla särkee jo päätäkin, kun olen yrittänyt mielessäni käydä tämän päiväisiä asioita. Kahvikaan ei auta.