Tänään olen tainnut nousta väärällä jalalla. Mua on sapettanut yksi sun toinenkin asia ihan kympillä. Eniten harmaitahiuksia aiheuttanut eksmies josta varmaan koko potku tälle päivälle on saanutkin alkunsa. Hain tytön tänään omalle viikolleni ja laitoin tekstarin tytön perhepäivähoitajalle, että haen hänet aikaisemmin. Sieltä ei kuulunut mitään joten ajattelin, että asia on ok. Saavuin hoitajalle ja ovea ei avattu, arvasin, että tyttö on sitten päiväkodissa, eikun juosten päiväkodille, jotta ennätetään vielä vaihdolla takaisin. Ärsyttää kun ei vaivauduta ilmoittamaan, että mistä tytön haen. Lisäksi hän ei ole vastannut viesteihini tytön vaatteista, jotka luonnollisesti haluaisin itselleni, jotka olen lähiaikoina hänelle hankkinut. Ei ole näkynyt. Tulee vaan kalliiksi laittaa aina uutta vaatetta tytölle mukaan jotka eivät koskaan palaudu. Yleensä toki vien tytön takaisin samoissa vaatteissa kun on tullutkin, mutta entä jos sataa tai on kylmä, täytyyhän minun hänelle laittaa vaatteet sen mukaan päälle, mikä keli on. Nyt on ollut aina aurinkoista ja lämmintä kun tyttö on tullut, mutta muutamasti viedessäni takaisin ei aamulla ole ollut mikään sortsi ja sandaali keli.

Lisäksi tyttö sanoi tänään veljestään (eli pojastani joka on edellisestä liitostani) että: Hän on mun velipuoleni eikä mun oikee veli. Minäpä siihen, että kyllä hän sun veli on.. kuka muuta sanoo? No iskä ja hänen uusi naisensa. Murrrrr... että tuokin sieppasi. Täytyykö pienen lapsen päähän alkaa syöttämään tuollaista. Ja kyllä he sisaruksia ovat, sanovatpa nuo kaksi keskenkasvuista aikuista mitä tahansa. He kai ajattelevat, että nyt on puolisen vuotta aikaa kääntää lapsen päätä, jotta saisivat tytön itselleen kirjoille yms. Enemmänkin jupisisin, mutta nyt puren hammasta ja jätän jupinat sikseen. Tämäkin vain itselleni merkinnäksi tulevaa varten kuinka asioita hoidetaan.... PAH, sanon minä. Tokihan tämä on murto-osa kaikesta viheliäisestä käytöksestä, mutta näin tänään.

Edit: Tänään eräs ihminen sai mieleni piristymään. Hän osaa sen taidon 100%. Minulla on paha tapa vetäytyä kuoreeni kun käsittelen jotain ongelmaa, tai olen pahalla tuulella, en pura sitä muihin, mutta olen hiljainen. Onneksi tämä ihminen uskaltaa tulla lähelle ja osaa "lohduttaa". Minua auttaa jo suuresti se, että halaa tai ottaa lähelle... on vain läsnä. Ennemmin kuin, että vaatii suoltamaan heti kaiken ulos. Lämmin halaus ja hetken hiljaisuus auttaa ainakin minua ja sen jälkeen onkin jo helpompi puhua. Ehkä se viestii minulle siitä, että joku on lähellä minua varten ja voin purkaa mieltäni kun siltä tuntuu. Jos minua vaaditaan heti puhumaan ja ehkä vielä tiukkaankin sävyyn, en tee muuta kuin menen enemmän lukkoon ja mahdollisesti tilanne hermostuttaa entisestään, jälkimmäinen tyyli ei kerro ihmisestä muuta kuin sen, että suolla nyt äkkiä ulos mitä on mielessäs niin voidaan vaihtaa aihetta. Tai tällaisia kokemuksia minulla on asiasta. Joten nyt siis olen huomattavasti kevyemmällä mielellä ja todella otettu saamastani tuesta!