Mieli on tänään yhtä harmaa kuin sääkin. Tämä on niin tätä vuoristorataa. Kaksi päivää menikin siedettävillä rajoilla, mutta nyt taas on aivan päinvastainen päivä. Tämä on juurikin sellainen päivä, että ei pitäisi nousta sängystä ollenkaan, mikään ei ilahduta ja mikään ei kiinnosta. Taas tuntuu huippusuoritukselta laittaa edes pesukone päälle. Peruin ystäväni kanssa suunnitellun jumppapäivänkin, onneksi tajusin sen jo heti aamulla, että minusta ei ole lähtijäksi. Ehkäpä näin on parempi.

Luin Marko F:n blogista linkin kautta jonka hän oli laittanut paniikkihäiriöstä. Vuosi sitten kun painoin vielä töitä, kroppani alkoi temppuilemaan, vitsailin siitä tosiaan varhaisina vaihdevuosina, mutta taisi olla kuitenkin paniikkihäiriöoireet päällä. Heti kun pääsin työmaalle alkoi pulssi lyödä vimmatusti joka aiheutti myös suunnatonta puristuksen ja ahdistuksen tunnetta rintakehän alueella, hiki nousi pintaan ja kainalot vuosi, puhuminen oli osittaiselta läähätykseltä kohtalaisen mahdotonta, välttelinkin puhumista ja myös siksi, että oloni oli jotenkin teennäinen. Kädet puutuivat ja olo oli kaikinpuolin todella ahdistava. Nykyään olen jotenkin pahemmista oireista päässyt, mutta tilanteissa joissa minun pitäisi puhua edes pienellekin joukolle samat oireet jysähtävät samantien... se on minulle todella kiusallista ja inhottavaa, koska olen aina ollut sosiaalinen ja puhuminen ja esiintyminen eivät ole olleet minulle mitään vaikeita tilanteita, olen jopa nauttinut esiintymisistä. Nykyään ne ovat minulle kauhunsekaisia tunteita herättäviä tilanteita ja olenkin päässyt "luistamaan" näistä esiintymitilanteista, mutta asia kiusaa minua suunnattomasti, mahtaakohan tilanne koskaan normalisoitua? Ärsyttävää!