Tänään jäin virallisesti saikulle. Keskustelin tutor-opettajani kanssa ja hän oli myös sitä mieltä, että nyt oli oikea aika jäädä "jäähylle", siitä tuli ihan mukava olo. Minä kun olen jatkuvasti kyseenalaistamassa jaksamattomuuttani... minun pitäisi jaksaa - aivoni huutavat vähän väliä. Opettajani sanoista voisin ottaa opikseni, että paraneminen ei ole mahdollista ennekuin myöntää uupumuksensa ja näinhän se on. Siinä minulla on vielä työstettävää.

Lääkkeistä minulla on nyt sellainen käsitys, että kyllä ne ovat jo oloani kohentaneet, en toki vielä ole missään teräkunnossa, eikä se olisi mahdollistakaan, mutta hieman on vireystaso noussut, mikä on ihan positiivista.