Siitä onkin jo vierähtänyt hyvä tovi kun olen viimeksi tätä blogia päivittänyt. Aika-ajoin käynyt moinen mielessä. Kahlasin kaikki postaukseni lävitse ja olen kyllä todella tyytyväinen, että aloitin tämän blogin. Minä olen sankari unohtamaan asioita (edelleen) ja tämän ansiosta sain asioita taas palautumaan mieleeni. Paljon on tapahtunut lyhyessä ajassa... Syksy ja talvi on mennyt niinkuin se luettavissa on... Päätöksen avioerostakin tein (sen lopullisen, vaikka mielessä moinen ajatus läpi avioliiton olikin), se kävi nopeasti ja yllättäin. Toisaalta hyvä niin. Päivittelyt ovat näiden asioiden hetktisyyden vuoksi jääneet unholaan, mutta nyt päätin tulla kertoilemaan kuulumisia. :)

Huomasin muuten postauksista, että kiltteyteni on tehnyt asioissa sensuureita. Ajattelin, että anonyyminä voisin paahtaa asiat itsenään ulos, mutta moni asia on kaunisteltu. Liekö tuo suuri vääryys kuitenkaan. Pääkohdat ovat kuitenkin jotensakin esillä.

Kevät mennyt siis saikulla, vaikka en sitä sellaisena koekaan, tai itseasiassa, vasta nyt postaus sen mulle muistutti, että minähän olen virallisesti sairaslomalla??? Aatella kuinka tuollaisen asian voi unohtaa? No olinpa unohtanut, muistelin vain, että olin sopinut tämän kevään näin ja aloitan korvaamiset syksyllä jatkuen varmasti aina valmistumiskuukauteen saakka. Tiivistä tahtia siis luvassa.

Avioero on vireillä tässä sitä soppaa parhaillani selvittelen ja huoltajuuskiista on parhaillaan kesken, siihen asiaan en nyt puutu tänään sen enempää, mutta ihan näin tiedoksi. Pääsin muuttamaan omaan asuntoon 9.2 ja elämä on kirkastunut aivan valtavasti. Suuri henkinen taakka ja kuorma on rojahtanut harteiltani. Lapsuuden ystäväni kävi tänään kylässä.. hän näki minut joitakin kuukausia sitten viimeksi ja totesi moneen kertaan kuinka olen niin fyysisesti kuin psyykkisestikin eri ihminen kuin silloin. Olin oikein ihmeissäni, mutta kun asiaa jäin pohtimaan, niin onhan se niin. Minulla on jälleen haaveita, unelmia, toiveita, uskoa, toivoa, rakkautta (myös jaettavaksi). Ajattelen nyt enemmän muita, elämäni ei pyöri vaan karusellinä ympärilläni.. minusta tuntuu, että olen tällä hetkellä laivan kapteeni enkä vain perämies. Nyt en edes epäile, ettenkö olisi jaloillani. Minun turmioni olisi ollut tuo avioliitto, jos siihen olisin jäänyt. Nyt olen vakaasti sitä mieltä, että tuleva eks mieheni sairastaa narsistista persoonnalisuushäiriötä... ja mikä siinä on kamalinta on se, kuinka todellakin tällainen ihminen sairastuttaa todella sen 4-5 läheistä ihmistä ympärillään kuten sanotaan, allekirjoitan.

Nyt olen kuitenkin päässyt siitä kaikesta eroon ja olen saanut elämäni takaisin. En ole enää kynnysmattona ja kotini vanki. Minulla on enemmän elämää näin yh:na kuin koskaan avioliitossani. Kuinka se on mahdollista? Se vain on ja kertoo siitä, että puolisoni ei näin ollen arjen askareissa auttanut, mitä kaikkea se sitten pitää sisällään. Nyt hänellä on uusi rakkaus.. kauhun sekaisin tuntein jään odottamaan tulenko jonain päivänä saamaan puhelinsoiton tältä uudelta naiselta kun hänelle selviää tämän ihmisen todellinen luonne.

Ennemmin tai myöhemmin se eteen tulee. Sen verran voisin kertoa, että pääsimme (pitkään väännettyämme kättä) väliaikaiseen päätökseen ennen seuraavaa oikeudenkäyntiä, että tyttäremme on viikon minulla ja viikon isällänsä. Minua vain ihmetyttää suuresti se, että tyttäreni ei puhu ikinä isästään mitään, hän ei ikävöi tätä eikä halua tälle soittaakaan, vaikka aina välillä kysynkin haluaisiko hän. Nyt muutamina kertoina tyttäreni on kyllä kysellyt isänsä uudesta naisesta... ilmeisesti hän on ihan ihminen ja tykkää tyttärestäni ja sama on toisin päin. Hän kuulemma hakee tyttäremme hoidosta ja leikkii tämän kanssa.. mutta en ole kuullut, että isänsä näin tekisi?? Hälyyttävää. Eks mieheni on tapaillut tätä naista arviolta 4kk joten en jaksa uskoa (vaikka perus optimisti olenkin) suhteen kantavan hautaan.. kuitenkin mikä mielestäni tässä on hälyyttävää on se, että eks mieheni tuntuu nyt saaneen naisen, joka hoitaa hänen puolestaan hänen tyttärensä, jonka huoltajaksi hän niin kovasti haluaa ja tahtoo...tämä kertoo mielestäni hänestä enemmän kuin mitkään sanat maailmassa. Hän tahtoo omistaa ja hallita, mutta ei ole valmis itse uhraamaan itsestään senttiäkään asian eteen, koska eihän hän siitä itse hyötyisi, omaa aikaa vaan joutuisi kuluttamaan. Joten periaatteesta taistellaan lapsen huoltajuudesta, mutta ei olla valmiita hoitamaan ja huolehtimaan lapsen tarpeista, vaan järjestetään siihen mieluiten uusi nainen.. naisillahan kun on huushollinpito, siivouksineen, ruoanlaittoineen ja lapsistahuolehtimisineen verissä... miksipä siis miehen vaivautua? Tällaisella mentaliteetilla hän siittää lapsia maailmaan, Onnea hänelle! Liekö hieman aiheen mutusteleminen nosti verenpainetta, mutta olkoot... niskan päällä hän ei enää ole, eikä möykkynä rinnassani. Lähinnä verenpainetta nostattaa lapseni kohtalo tässä sirkusmaisessa touhussa.

Vielä ihmettelen tähän samaan syssyyn senkin, että kuinka ihmeessä näin lyhyen tuttavuuden perusteella tämä nainen suostuu ottamaan hoitaakseen uuden kodin, mihen ja tämän lapset. Viemään ja hakemaan hoidosta? Minusta tuntuu, että hän ei käy töissä, mutta hänen on turha myöskään kuvitella, että pääsisi koti-äidiksi, koska tämä mies ei laita latiakaan ylimääräistä perheen eteen, saati rupea ketään elättämään. Tämä seikka hänelle kyllä tulee valkenemaan, mutta kunhan ei tulisi liian myöhään. Luulen, että tämä nainen on kiltti.. mutta 10 vuotta eks miestäni vanhempana toivoisin, että hänen elämänkokemuksellaan osaisi erottaa mitkä puheet kuuluvat prinsessasatuihin ja mitkä todellisuuteen. Hyvin supliikkina miehenä hän kun lupailee tähdet ja kuun.. ja kuinka ihana tulevaisuus tulee kun hän alkaa siinä ja tässä ja tossa sekä kolmannessa asiassa menestyä.. sitten on omakotitalot, ratsutalleineen etc. Onhan se joo joillekin hyvin realistista ja toteutettavissa, jos molemmilla on työmotivaatio kohdallaan. Mutta tiedän, että tällä tapauksella kaikki haaveet jäävät haaveiksi. Pelkkää puhetta ilman tekoja, se on nähty.

Nyt kun taas pääsi vauhtiin, niin josko näitä postauksia taas tipahtelisi :) asiaa jäi vielä vaikka kuinka, mutta pakko mennä nukkumaan. Aamulla olisi herätys 7.00. Ja töissä menee aamuyöhön.. joten ei postausta ainakaan huomenna

ps. Itsekin tuossa keväällä tapasin yhden ihmisen. Ennakkoon tuntui, että mukava ihminen ja katsellaan mitä tulee.. alkufiilarit oli kyllä sellaiset, että ei ihan munlaiseni ihminen.. mutta... niin. ei nämä ole ihan niin helppoja ja yksinkertaisia asioita.